Keskiviikkona vahvistui, että Suomen MM-ralli jää ajamatta tältä vuodelta. Tänään lopullisen sinettinsä sai puolestaan Uuden-Seelannin osakilpailun peruuntuminen.
Uudessa-Seelannissa oli määrä kilpailla alkuperäisen kalenterin mukaan 3.-6. syyskuuta, eli kuukausi Suomen jälkeen.
Uuden-Seelannin kisan peruuntumisesta puhuttiin jo keskiviikkona ja tänään sitten MM-sarjan virallinen sivusto vahvisti virallisesti, että kisa peruuntuu.
Matkustusrajoitukset ovat edelleen Uudessa-Seelannissa siksi tiukat, että rallin järjestäjä ei ollut valmis ottamaan riskiä epävarmassa tilanteessa.
Tämän kauden MM-sarja jatkaa siis edelleen kuihtumistaan. Sarjasta ehdittiin ajaa Monte Carlon, Ruotsin ja Meksikon kisat, ennen kuin koronaviruspandemia katkaisi kauden.
Suunnitellusta 14 MM-osakilpailusta on varmuudella peruttu jo viisi.

































