MotoGP-luokan kisakuljettajaksi palannut Mika Kallio taisteli sunnuntaina Motorland Aragonin radalla Espanjassa pitkään MM-pisteistä, kunnes parhaimmillaan sijalla 14 ajanut kokenut KTM-kuljettaja valahti 17:nneksi. Tallipomo Mike Leitner vahvistaa, mikä oli Kallion hiipumisen syynä.
– Takarengas esti häntä saavuttamasta MM-pisteitä, Leitner kertoo KTM:n tiedotteessa.
Yli vuoden kilpailutauon jälkeen tositoimiin palannut Kallio valitsi 23 kierroksen mittaiseen kisaan kovan renkaan eteen ja taakse. Pito takarenkaasta katosi kisan puolivälin jälkeen.
– Mikan ensimmäinen kisa kulki sen toiselle puoliskolle asti varsin hyvin ja hän pystyi pysymään mukana ryhmässä, joka ajoi kymmenen nopeimman tuntumassa. Häneltä puuttui tässä vaiheessa vielä kokemusta kisarenkaasta ja strategiasta, mutta olemme tyytyväisiä siihen, miten hän kisasta suoriutui, Leitner toteaa.
Kallion urakka jatkuu tiistaina testien merkeissä Motorland Aragon-radalla.
Kisakausi puolestaan jatkuu lokakuun ensimmäisenä viikonvaihteena Buriramin radalla Thaimaassa. Syksyn tiivistempoinen kaukomaiden kiertue kattaa perinteisesti myös Japanin, Australian ja Malesian kisat, kunnes kausi pistetään pakettiin 17. marraskuuta Espanjan Valenciassa.
KTM:n tehdastallin toisen kuljettajan tilanne on vielä avoin Thaimaan kisan osalta. Kallion espanjalainen tallikaveri Pol Espargaro kaatui kohtalokkaasti Aragonin GP:n neljännessä vapaassa harjoituksissa ja mursi ranteensa. Espargaron ranne operoitiin sunnuntaina Barcelonassa.
Espargaro jatkaa ensi kaudella KTM:n kisakuljettajana. Toinen kuljettaja on vielä haussa sen jälkeen, kun KTM:n ja ranskalaisen Johann Zarcon yhteistyö päättyi yli vuotta suunniteltua aikaisemmin. Kalliota pidetään vahvimpana kandidaattina KTM:n tehdastallin kauden 2020 toiseksi kisakuskiksi.
Kuva: KTM/Sebas Romero

































