MotoGP-luokan kisakuljettajaksi palannut Mika Kallio lähtee luottavaisin mielin sunnuntaina Espanjassa ajettavaan Aragonin GP:hen.

KTM:n tehdastallissa ainakin kauden kuusi viimeistä MM-osakilpailua ajava Kallio päätyi aika-ajoissa 19:nneksi. Hän starttaa kuitenkin kisaan 18. lähtöruudusta, koska tallikaveri Pol Espargaro on sivussa.

Espanjalaiskuljettajan vasen ranne murtui lauantaina ajettujen viimeisten harjoitusten kaatumisessa.

– Toivon, että pystyn ajamaan pisteille. Vauhtini pitkissä vedoissa ei ole lainkaan huono ja fiilis pyörään on hyvä. Olen varsin luottavainen siihen, että pystymme olemaan kilpailukykyisiä kisassa, Kallio toteaa KTM:n tiedotteessa.

Kallion viimeisestä kisasta on vierähtänyt jo yli vuosi.

– Nämä ovat olleet jännittäviä päiviä. Itse asiassa ajoin tätä ennen viimeisimmän aika-ajoni Barcelonassa kaudella 2018. En ollut täysin valmis, eikä ollut helppoa saavuttaa muutamalla kierroksella se taso, jolla muuta kaverit ovat. On selvää, että minun pitää vielä parantaa paljon, Kallio viittaa Aragonin GP:n aika-ajoissa saavuttamaansa sijoitukseen.

Kuva: KTM/Sebas Romero

https://twitter.com/KTM_Racing/status/1175410294937591808

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)