KTM:n Mika Kallio palaa MotoGP-luokan kisakuljettajaksi tällä erää ainakin kauden kuuteen viimeiseen MM-osakilpailuun. Kallion tavaramerkki, numero 36 on kuitenkin vaihtunut 82:een. Miksi ihmeessä?
KTM:n testikuljettajana toiminut Kallio joutui vaihtamaan numeronsa jo tämän kauden alkaessa varmuuden vuoksi siksi, että 36 oli varattu luokassa vakiokuljettajana ajavalle Suzukin Joan Mirille.
Kalliolle ei kuitenkaan numero 66 enää tässä vaiheessa kelvannut.
– Numerolla 66 ei ole minulle mitään yhteistä taustaa, koska mikään ei yhdistä minua siihen. Ajoin kuitenkin numerolla 82 urani ensimmäisen villin kortin MM-osakilpailun 125-kuutioisten luokassa vuonna 2001. Lisäksi olen syntynyt vuonna 1982, Kallio perustelee valintaansa Speedweekille.
Kallio täyttää marraskuussa 37 vuotta.
































