
Mercedeksen F1-tallin taustoilla kipinöi todella rajusti The Telegraph-lehden tietojen mukaan.
Mercedeksen F1-tallista kolmanneksen omistava petrokemian jättiläisen Ineosin napit olisivat vastakkain Daimlerin ja tallipäällikkö Toto Wolffin kanssa.
Daimler, Wolff ja myös jalkapallojätti Manchester Unitedin taustoilta tutun Jim Ratcliffen johtama Ineos omistavat kukin kolmanneksen Mercedeksen F1-tiimistä.
Ineos on myös sponsorina näkyvästi esillä Mercedeksen F1-autoissa, joskin vähemmässä määrin kuin vielä viime kaudella. Siitä saatiin osviittaa keskiviikkona Lontoossa, kun Mercedes esitteli autonsa värityksen.
Erimielisyydet ja jännitteet olisivat ajautuneet talvella jo siihen pisteeseen, että Mercedeksen kerrotaan hankkineen rahoituksen Ineosin ostamisesta ulos tallista. Se olisi tiennyt merkittävää mullistusta Mercedeksen F1-tiimin omistusrakenteeseen.
Mercedes tietenkin kiistää tiukasti kyseiset väitteet.
Mercedeksen tiedottaja oli leimannut Lontoon tilaisuudessa väitteet vääriksi vakuuttaen, että Ineosin omistusosuus ei olisi kyseenalainen.
Hän oli myös muotoillut, että Ineos sponsoroi Mercedestä ”jatkuvasti ja vakaasti” myöntäen kuitenkin sen, että Ineos-brändäys Mercedeksen vuoden 2025-autossa on vähemmän näkyvää edellisiin vuosiin verrattuna.