Amerikkalaisen moottoriurheilun legenda ja Formula ykkösten vuoden 1978 maailmanmestari Mario Andretti harkitsee Reutersin mukaan paluuta F1-tallin toimintaan. 70-vuotiasta Andrettia on pyydetty Lotus-tallin neuvonantajaksi. Andretti vahvisti asian Bahrainissa.
– Minua pyydettiin mukaan tallin toimintaan. Lotuksella ollaan todella ylpeitä siitä brändistä, jota he Formula ykkösissä edustavat. Tallissa tehdään töitä vakavissaan ja he ovat sitoutuneita hommiinsa, kertoi Andretti Reutersin mukaan.
Andretti kehui myös Lotuksen kuljettajia Jarno Trullia ja Heikki Kovalaista.
– Ensimmäisissä kisoissa he eivät tietenkään pärjää, mutta he ovat todella kokeneita kuljettajia, jotka pystyvät antamaan mekaanikoille hyvää palautetta. letan, että kauden puolivälissä saatetaan nähdä aika yllättävääkin kehittymistä. Ennen kauden päätöstä Lotus varmasti osoittaa todellisen kilpailukykynsä, kertoi Andretti.
Bahrainin GP:n aika-ajoissa Lotuksella jäätiin yli neljä sekuntia kärkiajoista. Trulli oli 20:s ja Kovalainen 21:s.
































