Ralliautoilun maailmanmestaruuden viime vuonna voittanut Ott Tänak on antanut pitkän haastattelun WRC:n virallisille sivuille.

Tänak valitsi haastattelussa muun muassa lempirallinsa.

Sen valitseminen sujui virolaiselta helposti. Tänak pitää eniten Suomen MM-rallista, joka ajetaan perinteisesti loppukesästä Jyväskylän alueella.

– Suosikkirallini on valinta on itseasiassa helppo juttu. Se on nopea, se on tekninen ja se saa adrenaliinin virtaamaan suonissa, Tänak kuvailee.

Tänakilla on Suomesta hyviä muistoja, sillä hän on voittanut Jyväskylän MM-rallin jo kahtena viime vuotena putkeen.

– Kisa ei ole rankka autolle, mutta se on rankka kuljettajalle. Siellä pitää olla koko tarkkana ja vetää koko ajan äärirajoilla. Ralli on nopeavauhtinen ja haastava, mutta nautin siitä todella paljon, Tänak linjasi.

Tämän vuoden Suomen MM-rallin kohtalo on edelleen auki koronaviruspandemian vuoksi. Isojen yleisötapahtumien järjestäminen Suomessa on pannassa heinäkuun loppuun saakka, mutta rajoitusta voidaan tarpeen vaatiessa pidentää. Suomen MM-ralli olisi tarkoitus järjestää elokuun alussa.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)