Maailman kaikkien aikojen menestynein rallikuljettaja Sebastien Loeb, 44, palasi viiden vuoden tauon jälkeen voittajaksi Katalonian MM-rallissa. Todella kova temppu Citroenin keikkakuljettajalta, joka saatetaan nähdä ensi vuonna useammankin hämmentämässä kärkeä.
Loeb ajoi Kataloniassa kauden kolmannen MM-rallinsa. Voitto irtosi upean päätöspäivän ja nappiin osuneiden rengasvalintojen myötä 2,9 sekunnin erolla sarjaa johtavaan Fordin Sebastien Ogieriin.
– Voin verrata sitä tunnetasolla ensimmäiseen voittooni Jyväskylässä vuonna 2008. Se oli silloin myös iso taistelu loppuun asti. Tiukat voitot tekevät niistä aina spesiaaleja, Loeb myhäilee Speedweekissä.
Loeb antaa samalla ymmärtää, että hänelle täysin odottamatta tullut voitto Kataloniassa sai sen kuuluisan rallikärpäsen puraisemaan taas tosissaan.
– Kenties kyllä, yhdeksänkertainen maailmanmestari Loeb pyörittelee vastausta useamman MM-rallin kattauksesta kaudella 2019.
– Nautin todellakin Katalonian viikonlopusta. Oli erittäin hieno fiilis taas taistella täysillä ja voittaa ralli. Viihdyn täällä paremmin kuin missään muualla. Mutta katsotaan nyt, Loeb huikkaa vihjaavasti ensi kauden suuntaan.






























