Suomalaiskuski Jari-Matti Latvala oli lentopäällä perjantaina kahdella viimeisellä erikoiskokeella paukuttaen kummassakin pohja-ajan. Päivän päättäneellä Vilalban vajaan 40 kilometrin pätkällä Toyota-kuski oli 2,9 sekuntia nopeampi kuin ranskalainen Sebastien Loeb.

Latvala ei silti ollut tyytyväinen päivän saldoonsa.

– Tämä on hieman turhauttavaa, mutta kaikista tärkein juttu on se, että olen saanut nyt itseluottamuksen takaisin. Se on hyvä juttu, sillä en ole ollut näin hyvässä iskussa pitkään, pitkään aikaan, suomalaiskuski ehti kommentoida WRC:n ralliradiolle.

Rallia johtava Ott Tänak oli pätkällä kolmas ja venytti nyt johtonsa 26,8 sekuntiin Elfyn Evansin ollessa vaikeuksissa pätkällä ja jääden peräti 18,2 sekuntia pohjista. Dani Sordo nousi kokonaistilanteessa toiselle sijalle.

– Mitään ei ole vielä voitettu, mutta päivä oli aika kinkkinen. Koko iltapäivän auto oli alussa hyvä, mutta sitten pikku hiljaa alkoi hieman yskimään. En tiedä mistä se johtuu, virolaiskuskipohti.

Lauantaina Katalonian rallissa on vuorossa seitsemän pätkää ja sunnuntaina vielä neljä.

Espanjan ralli, tilanne EK7/18
1. Ott TänakToyota1.34.27,4
2. Dani SordoHyundai+26,8
3. Elfyn EvansFord+29,7
4. Sebastien LoebCitroen+30,2
5. Jari-Matti Latvala Toyota+37,6
6. Andreas MikkelsenHyundai+39,1
7. Sebastien OgierFord+39,4
8. Craig BreenCitroen+44,7
9. Thierry NeuvilleHyundai+59,7
10. Esapekka LappiToyota+1.07,4
11. Teemu SuninenFord+2.25,1

https://twitter.com/JariMattiWRC/status/1055855728404119554

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)