Espanjan rallin voitto ja maailmanmestaruus menivät ranskalaiselle Sebastien Ogierille sunnuntaina päättyneessä rallissa Kataloniassa. Vaikka Latvala paukutti koko päivän pohja-aikoja, ei suomalaiskuski saanut aikaisempina päivinä kasvanutta kaulaa Sebastian Ogieriin kurottua enää sunnuntaina umpeen.

Ero ennen viimeistä Power Stage -pätkää oli 13 sekuntia mutta taipaleen lyhyydestä johtuen mahdollisuudet Latvalalla kivuta voittoon olivat enää teoreettiset. Suomalainen Volkswagen-kuski oli pettynyt toiseen sijaansa.

– Painoin todella kovaa koko ajan. Yksi pieni virhe aika alussa tuli. Ajattelin, että loppujen lopuksi tämä ei ehkä riitä – mikään ei riitä! Ensi vuonna täytän 30. Silloin minun täytyy olla jo hyvällä tasolla, erittäin pettynyt Latvala kommentoi ralliradiolle maalialueella.

Rallin MM-sarjassa on vielä jäljellä Iso-Britannian ralli Walesin mutaisilla teillä mutta mestaruustaulukon kolme ensimmäistä sijaa on jo lyöty lukkoon. Rallissa sunnuntaina vaikeuksissa ollut Andreas Mikkelsen oli lopulta seitsemäs ja sarjassa varmistui kolmas tila.

Päivän ongelmat eivät haitanneet kuudennesta sijasta Thierry Neuvillen kanssa taistellutta norjalaiskuskia.

– Painoin todella kovaa. Thierry ja minä sovimme, että se kumpi voittaa kuudennen tilan saa toiselta palkinnoksi lounaan. Haluan sen lounaan, Mikkelsen sanaili vielä ennen viimeistä ptäkää mutta jäi lopulta belgialaiselle lopputuloksissa 1.9 sekuntia.

Katalonian ralli, lopputulokset

 1. Sebastien OgierVolkswagen3.46.44,6 2. Jari-Matti Latvala Volkswagen+11,33. Mikko HirvonenFord+ 1.42,24. Mads ÖstbergCitroen+ 2.13,3 5. Dani SordoHyundai+ 2.22,2 6. Thierry NeuvilleHyundai+ 4.01,0 7. Andreas MikkelsenVolkswagen+ 4.02,9 8. Martin ProkopFord+ 8.06,8

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)