Jari-Matti Latvala johtaa Katalonian MM-rallia 4,7 sekunnin erolla Sebastien Ogieriin.
Jäljellä on enää sunnuntain neljä viimeistä erikoiskoetta. Taistelu rallin voitosta käy kuumana Latvalan ja rallin viisinkertaisen maailmanmestarin Sebastien Ogierin välillä.
Ranskalaisella on rallissa suurimpana panoksena taistelu kuluvan kauden maailmanmestaruudesta. Siinä kamppailussa voitto Kataloniassa olisi enemmän kuin arvossaan.
Latvala ei kuitenkaan purematta niele Ogierin tahtoa. Tosin, uhka tulee kahden ranskalaisen suunnalta, sillä vierailevana tähtenä Kataloniassa ajava Sebastien Loeb on hänkin ainoastaan kahdeksan sekunnin päässä Latvalasta.
– Otin liian varovasti. Tuossa yleisöerikoiskokeella tuli liikaa eroa, mutta onneksi huomenna ajetaan pelkästään ihan perinteisiä asfalttiteitä. Toivotaan, että keli säilyisi selkeänä, jotta rengasvalinnasta ei tulisi haastavaa.
Esapekka Lappi ei saanut ajoaan kulkemaan haluamallaan tavalla, ja pitää lauantain jälkeen vasta seitsemättä sijaa. Lapin ero kärkeen on 46,5 sekuntia.
Päivän vanhentuessa myös Teemu Suninen innostui vauhdikkaaseen menoon ollen EK:lla 14 jo kolmanneksi nopein. Yleiskilpailussa Suninen on 11. Eroa Latvalaan on 3.14,5 minuuttia.
– Päivä oli opettelua. Aloitin varman päälle, ja pystyin kiristämään vauhtia iltapäivän lenkillä, kun olosuhteet ja rengas tuli tutummaksi. Vähän ne renkaat tuntuivat ylikuumentuvan, mutta muutoin sanoisin ajoni sujuneen ihan kelvollisesti.
Kalle Rovanperälle päivä oli suorastaan loistelias. Vaikeissa olosuhteissa Skoda-kuljettaja kasvatti eroa kokeneihin kilpakumppaneihinsa, ja saapui yötauolle 22 sekunnin johtoasemassa ennen tallikaveriaan Jan Kopeckya ja 22,3 sekuntia edellä paikallista Nil Solansia.
– Ei aivan tullut pohja-aikaa tuohon viimeiselle. Päivä oli muutoin hyvä, vaikka renkaat vähän kadottivat pitoa joissain kohdin. Huomenna saa silti vielä mennä, sillä Kopecky ja Solans ovat vielä lähellä.
Sunnuntaina rallissa ajetaan neljä erikoiskoetta.
Teksti: Miika Wuorela






























