Kun Australian MM-rallista on saatu ajettua kahdeksan ensimmäistä erikoiskoetta, pitää Jari-Matti Latvala kisan kolmatta sijaa.

Hyvin taistelussa mukana olleelle Esapekka Lapille päivä ei ollut aivan yhtä antoisa. Lappi tippui EK5:n teknisten ongelmien vuoksi kisan kuudenneksi oltuaan sitä ennen tiukasti jopa kisan voittotaistelussa mukana.

Lappi sukelsi erikoiskokeen ylittäneeseen vesihautaan sellaisella vauhdilla, että miehen Toyota meinasi tukehtua.

Ennen lauantain erikoiskokeita Lapin matka kärkeen on 28,3 sekuntia.

– Siinä se hetken rötäsi ennen kuin alkoi toimia taas normaalisti. Harmittaa aika paljon, sillä siinä meni mahdollisuudet kärkitaisteluun. Ei täällä enää tuollaista puolen minuutin eroa pysty ajamaan kiinni, sadatteli Lappi.

Tallikaveri Latvalalla eroa kärkeen on sen sijaan vain 8,7 sekuntia. Illan yleisöpyöritykset eivät aivan onnistuneet Latvalalta nappiin, ja hetken hallussa ollut kakkossija vaihtui kolmanteen.

Lauantaina ajetaan kuitenkin kymmenen erikoiskoetta ja 133 EK-kilometriä, joten aikaa takaa-ajoon on.

– Ajo sujui tänään hyvin, mutta huomenna on taas uusi päivä. Ilman muuta koetan taistella rallin voitosta. Kun kaikki vain toimii, niin mahdollisuuksia on.

Teemu Suninen sai kokea jo toistamiseen kuluvalla kaudella tiimipelin armottomuuden. Suninen joutui päästämään tallikaverinsa Sebastien Ogierin ohitseen ja tippui samalla kuudennelta sijalta kahdeksanneksi.

– Näin siinä kävi. Eiväthännämä niin kovin kivoja asioita ole, mutta se on nyt pelin henki. Ajoni sujui päivän aikana hyvin. Erikoiskokeilla oli aika liukasta, mutta koetin tulla sen vain mitä tällä pienellä kokemuksellani pystyin.

Ralli jatkuu perjantai-iltana klo 22.08 Suomen aikaa alkavalla EK9:llä.

https://twitter.com/JariMattiWRC/status/1063351150676598784

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)