Tallipäällikkö Aki Ajo vahvisti tiistaina uuden kuljettajakiinnityksen japanilaisen Kaito Toban hahmossa. Toba kilpailee kaudella 2020 Moto3-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimissä. Mutta kuka on suomalaisvetoisen tiimin ensi kauden toinen kuljettaja? Tästä nyt varikoilla kohistaan.
Ajon Moto3-tiimin ainoana kuljettajana tämän kauden MM-sarjassa on kilpaillut turkkilainen kohuteini Can Öncü, 16. Nuorukainen järjesti viime kaudella jättiyllätyksen viilettämällä villin kortin kuljettajana Valencian GP:n voittoon.
Ensimmäinen täysipainoinen MM-kausi ei ole kuitenkaan sujunut tällä hetkellä loukkaantuneena olevan Öncün osalta odotetulla tavalla ja se on syönyt talentin itseluottamusta.
Öncün manageri ja maanmies, Supersport-luokan maailmanmestaruudet vuosina 2007, 2010, 2012, 2015 ja 2016 saavuttanut Kenan Sofuoglu onkin viemässä timanttiaan yllättäen täysin toiseen sarjaan.
Sofuoglun mukaan Öncün sopimus Red Bull KTM Ajo-tiimin kanssa kattaa vielä kauden 2020. Sofuoglu on kuitenkin sitä mieltä, että hänen suojattinsa ei kykene vielä kestämään Moto3-luokan paineita.
– Siksi keskustelen Akin kanssa. Tavoitteeni on viedä Can Supersport-luokkaan ja tehdä hänestä maailmanmestari siellä. Sen jälkeen hän voisi siirtyä Moto2-luokkaan, tai erittäin hyvään Superbike-luokan MM-sarjan tiimiin. Sieltä sitten hän voisi kivuta MotoGP-luokkaan. Se on minun suunnitelmani Canin osalta, Sofuoglu paljastaa Speedweekille.
Sofuoglu myöntää samalla myös sen, että Öncü haluaa jatkaa Moto3:ssa. Se ei manageria kuitenkaan jarruttele.
– Näen silti vahvana mahdollisuutena hänen siirtymisensä Kawasaki Puccetti-tiimiin ja Supersportin MM-sarjaan. Olen jo neuvotellut Kawasakin ja Manuel Puccettin kanssa. Molemmat osapuolet ovat kiinnostuneita Can Öncüsta. Jos saan hänet vakuuttuneeksi, niin vien hänet Puccettille, Sofuoglu sanoo.
Paikka Puccetti-tiimissä maksaa tiettävästi noin 200 000 euroa. Se ei ole mikään ongelma Sofuoglulle turkkilaisten yhteistyökumppaneiden avulla. Tässä tapauksessa Ajon Moto3-luokan tiimin ensi kauden toinen kuljettaja olisi suurella todennäköisyydellä espanjalainen Raul Fernandez.
Supersport-luokan MM-sarjassa kilpailee myös suomalaistalli Kallio Racing. Vesa Kallion johtama talli saavutti viime vuonna maailmanmestaruuden saksalaisen Sandro Cortesen ajamana. Cortese on saavuttanut myös Moto3-luokan maailmanmestaruuden Ajon tiimissä kilpaillessaan.
Kuva: KTM
































