Formulakuski Heikki Kovalaisen edustaman Caterhamin tekninen johtaja Mike Gascoyne myöntää, että tiimi haluaa ottaa ison harppauksen eteenpäin tulevalla F1-kaudella. Aiemmilla kausilla pistesijat ovat jääneet haaveeksi, mutta muun muassa KERS-järjestelmän saamisen myötä Caterham aikoo nostaa tasoaan.

– Meidän on varmasti nähtävä auto ensimmäisissä testeissä radalla ennen kuin voimme lopullisia tavoitteita asettaa. Siihen asti meillä on vain lukuja simulaattoridatan myötä. Toki jokainen tiimi haluaa nostaa tasoaan, emmekä me ole siinä erilaisia, Gascoyne toteaa.

– Kahtena edellisenä vuotena me olimme 10. sijalla valmistajien MM-sarjassa ja nyt haluamme sitä sijoitusta nostaa, Gascoyne jatkaa Autosportin mukaan.

Caterham paljasti tulevan autonsa ensimmäisenä tallina jo keskiviikkona. Se ei ole ainakaan Gascoynen mukaan mikään ongelma. Varsinkin Caterhamin erikoinen nokka herätti paljon keskustelua.

– Toki se herättää paljon keskustelua, että olimme ensimmäinen talli, joka julkaisee autonsa. Ei meidän auton nokka kuitenkaan mitenkään erityinen tule olemaan uusien säädösten takia, Gascoyne sanoo.

– Sääntömuutokset ovat muuttaneet auton nokan korkeusrajaa. Haasteena on kuitenkin aina saada runko mahdollisimman korkeaksi, jotta puhdas ilma voi kiertää mahdollisimman vapaasti, Gascoyne jatkaa.