Heikki Kovalainen teki Unkarin GP:n aika-ajoissa sen mihin kilpailukyvyttömällä Lotus-autolla oli mahdollisuuksia ja oli tuloksissa 20:s. Hän voitti tallikaverinsa Jarno Trullin (21:s) kahdeksalla sadasosalla, mutta hävisi uusien tallien kuljettajista Virginin Timo Glockille.

– Mielestäni saimme autosta niin paljon irti kuin oli mahdollista. Kun ajatellaan eilen harjoituksissa menetettyä aikaa, tuntuu kuin olisin tehnyt tänään maksimaalisen suorituksen. Auto tuntui ok:lta ja se oli suuri helpotus, koska en ollut tasapainosta varma sen jälkeen, kun olimme menettäneet toisen harjoitusajon, kertoi Kovalainen Lotuksen tiedotteessa.

– Päivä oli pettymys. Viimeisellä sektorilla oli ruuhkaa ja menetin neljä kymmenystä. Jouduin keskeyttämään kierrokseni, harmitteliTrulli.