
Formula ykkösten Ranskan osakilpailusta muodostui pettymys Alfa Romeolle sunnuntaina. Antonio Giovinazzi oli 15:s. Kimi Räikkönen päätyi 17. sijalle.
Alfa Romeo oli napannut kauden ensimmäiset pisteensä kahdesta edellisestä osakilpailusta. Giovinazzi oli 10:s Monacossa ja Räikkönen 10:s Bakussa.
– Meidän täytyy selvittää miksi emme pystyneet toistamaan niitä hyviä esityksiä, mitä meillä on ollut viime aikoina. Minulla oli hyvä startti ja sitten meillä oli ongelmia renkaiden kanssa, mutta eiköhän se ollut sama kaikilla. Yleisesti ottaen meillä ei ollut samaa vauhtia, mistä olemme nauttineet viime aikoina. Vauhti oli paljon parempaa, kun vaihdoimme medium-renkaisiin, mutta silloin olimme jo hieman liian kaukana takana, Räikkönen sanoi Alfa Romeon verkkosivuilla.
Giovinazzi oli samoilla linjoilla suomalaisveteraanin kanssa.
– Toisin kuin parissa viime kilpailussa, niin meillä ei ollut tarpeeksi vauhtia yltääksemme pisteille. Me olimme hyviä yksittäisellä kierroksella lauantaina, joten meidän pitää selvittää, mitä tänään tapahtui, Giovinazzi säesti.
F1-kisaputki jatkuu kahtena seuraavana viikonloppuna. Kummallakin kerralla ajetaan Itävallassa.
– Odotan innolla Itävaltaa: erilainen rata, erilaiset olosuhteet ja toivottavasti myös erilainen ja parempi lopputulos, Giovinazzi totesi.