Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan neljännen osakilpailun harjoituksissa Ranskan Le Mansissa 13:nneksi ajanut Mika Kallio ei ollut aivan tyytyväinen avauspäivän antiinsa.

– Tuntuma pyörään oli huono. Keulan kanssa oli ongelmia, enkä saanut siihen riittävästi luottoa. Eniten eroa muihin tuli mutkaan sisäänmenossa ja mutkavauhdeissa, Kallio kertoi tiedotteessaan.

– Säätömuutokset, joita teimme Almerian testeissä Jerezin kisan jälkeen, eivät myöskään toimineet täällä lainkaan. Tuntuu siltä, että testit pienemmillä radoilla ovat vain ajanhukkaa, sillä tämä oli jo kolmas kerta, kun kävi näin.

Kallion belgialainen Marc VDS -talli palasi päivän kahden harjoitusjakson kuluessa pikku hiljaa samoihin säätöihin, joita Kallion Kalex-pyörässä on käytetty jo kahden edellisen osakilpailun ajan.

– Palasimme pikku hiljaa lähemmäksi aikaisempia säätöjä. En usko, että tässä on aihetta huoleen, sillä sain aikaani kuitenkin parannettua päivän kuluessa.Kallio jäi päivän nopeimman kierrosajan kuitanneelle tallikaverilleen Scott Reddingille 0,891 sekuntia.

– Kärjessä oli jälleen todella tiukkaa. Luokan 15 nopeinta kuskia oli sekunnin sisällä ja oma aikanikin oli vain 0,5 sekuntia kakkospaikasta.

Moto2-luokan kolmannet harjoitukset ajetaan huomenna, samoin kuin luokan aika-ajo. Kilpailu koittaa sunnuntaina klo 13.20 Suomen aikaa.