Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että verottaja on päättänyt hakea ulosmittaukseen Jari-Matti Latvalan omaisuutta.
Lehden mukaan ulosmittaukseen on haettu miljoonien edestä muun muassa kiinteistöjä ja autoja. Ulosmittaus suoritetaan vakuudeksi sille varalle, että Latvala ei maksa velkaa sovitussa aikataulussa.
Latvala vahvisti asian Ilta-Sanomille, joka tiedusteli asiaa mieheltä.
– Joo, näin on tapahtunut. Minulta on nyt ulosmitattu paitsi kiinteistöjä myös autoja. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, ja on pakko sanoa, että myös hämmästelen tätä ratkaisua, Latvala sanoo.
– Toisaalta kyse on lähinnä verottajan pyytämästä rutiinitoimenpiteestä. Näinhän se toimii usein tällaisissa kiistanalaisissa tapauksissa.
Kiistassa on kyse Latvalan asumiskuvioista. Verottajan mielestä Latvala on viettänyt vuositasolla niin paljon aikaa Suomessa, että hän ei ole ansiotuloverotuksen ulkopuolella.
Tässä linkki Ilta-Sanomien juttuun: https://www.is.fi/ralli/art-2000006513244.html?ref=rss
































