MotoGP-luokan kuusinkertainen maailmanmestari Marc Marquez kaatui todella karmealla tavalla viime lauantaina, kun Honda heitti hänet niin sanotussa ”highsiderissa” rajusti selästään Indonesian GP:n warm up-sessiossa. Marquezista on kantautunut tänään huolestuttavia uutisia.
Aivotärähdyksen saanut Marquez, 29, siirrettiin Indonesiassa sairaalaan, jossa hänellä ei todettu luunmurtumia. Kisa jäi häneltä siitä huolimatta luonnollisesti ajamatta.
Hondan tiedotteen mukaan Marquez oli kuitenkin kärsinyt huonovointisuudesta kotimatkalla Espanjaan. Tutkimuksissa on ilmennyt, että Marquez kärsii jälleen diplopiasta. Diplopia tarkoittaa kahtena näkemistä, eli silmien välittämien kuvien näkemistä erillisenä.
Marquez on kärsinyt tästä jo aiemmin, kun hän kaatui marraskuussa motocross-pyörällä harjoitellessaan.
– Marc Marquezille tehty arviointi osoittaa diplopian uusiutuneen. Sen on aiheuttanut hermon halvaantuminen, tohtori Bernat Sanchez Dalmau kertoo Hondan tiedotteessa.
Kuva: Repsol Media
































