Rallin MM-sarjassa kilpaileva Hyundai Motorsport ilmoitti maanantaina solmineensa jatkosopimuksen Hayden Paddonin kanssa. Pesti pitää uusiseelantilaiskuskin tallissa kauden 2018 loppuun saakka.
Paddon tuli Hyundaille vuonna 2014. Ensi kaudella hän ajaa kaikissa MM-osakilpailuissa.
– Siitä lähtien, kun hän liittyi talliime viime vuoden alussa, hän on osoittanut olevansa arvokas lisä nuoreen tiimiimme. Hän on tasainen, nopea, päättäväinen ja hänessä on kasvupotentiaalia, Hyundain tallipäälikkö Michel Nandan kehui Paddonia rallin MM-sarjan verkkosivuilla.
Paddon pääsi ensimmäisen kerran MM-ralliurallaan palkintopallille kesäkuussa Sardiniassa. Hän on sijoittunut tällä kaudella viiden parhaan joukkoon viisi kertaa.
– Me kaikki teemme töitä ja ponnistelemme maailmanmestaruutta kohti. Uskon vakaasti, että Hyundai Motorsport antaa minulle parhaan mahdollisuuden sen tavoitteen saavuttamiseen. Meidän pitää ennen kaikkea kuitenkin tavoitella ensimmäistä rallivoittoa ja se on henkilökohtainen tavoitteeni vuodelle 2016, tällä hetkellä MM-pisteissä kahdeksantena oleva Paddon sanoi.
Hyundain muut kuskit ovat Thierry Neuville ja Dani Sordo.
































