Kuuden GP:n ohjelmalla kisakuljettajaksi palannut Mika Kallio ajoi KTM:llä Aragonin MM-osakilpailun aika-ajojen ensimmäisessä osiossa yhdeksänneksi jättäen MotoGP-luokan kolminkertaisen maailmanmestarin Jorge Lorenzon taakseen 0,197 sekunnilla. Lorenzo ajaa Hondalla äärimmäisen vaisua kautta, mutta kiistää samalla hänen ympärillään itsepintaisesti pyörivät huhut.
Johann Zarco purki KTM:n kanssa kauden 2020 sopimuksen. Varikolla on puhuttu, että turhautunut Lorenzo tekisi saman Hondan kanssa.
Lorenzo vakuuttaa vaikeuksistaan huolimatta, että näin ei tule tapahtumaan.
– Monet kysyvät sitä minulta ja vastaan, että se mahdollisuus ei ole edes käynyt mielessäni. Minulla on suuria vaikeuksia ja tämä ei ole helppo tilanne, mutta olen ollut aina taistelija. Minulla on kahden vuoden sopimus Hondan kanssa ja pidän siitä kiinni, Lorenzo lataa Autosportille.
– Tietenkin tämä on vaikeampi tilanne kuin silloin, jolloin voitin kisoja Yamahalla ja Ducatilla. Kilpailukykyinen kuljettaja ei voi olla tyytyväinen tällaiseen tilanteeseen, jossa ollaan näin kaukana kärjen takana. Pyrin nyt löytämään ratkaisuja tämän pyörän kanssa ja yritän yhä parhaani. Katsotaan nyt, mitä loppukauden kisat tuovat tullessaan, Lorenzo pyörittelee viitaten ensisijaisesti kaukomaiden tiivistempoiseen GP-kiertueeseen, eli Thaimaan, Japanin, Australian ja Malesian kisoihin.

































