Ford-kuski Mikko Hirvonen sai ajella Katalonian rallin kolmostilalla ylhäisessä yksinäisyydessä koko päivän sillä ylemmäs ei ollut asiaa ja nelostilalla ajavaan Mads Östbergiin olikaulaa puoli minuuttia.

– Tunnelmat ovat ihan hyvät. On pitkä aika siitä kun viimeksi ollaan oltu podiumilla. Vihdoinkin hyvä tulos – tämä tekee hyvää myös koko tallille. Erittäin hyvä hetki näyttää hyvä tulos. Katsotaan mihin kyetään sitten Walesissa, Hirvonen kertoi WRC:n nettisivujen mukaan.

Aiemmin rallissa keskeyttämään joutuneet mutta ajoaan jatkaneet Kris Meeke ja Hayden Paddon olivat tyytyväisiä myös sunnuntain ajoihinsa. Meeke muun muassa pamautti viimeisellä erikoiskokeella toiseksi kovimman ajan.

– Ok, tulos ei nyt ollut ihan sitä mitä haettiin mutta olen ihan tyytyväinen siihen miten hyvin ajoimme sen jälkeen kun keskeytys tuli, Meeke kertoi maalialueella ralliradiolle.

– Käsittääkseni paransimme paljon sorapätkillä. Olin hyvin luottavainen siellä. Asfaltilla sitten homma ei toiminut niin hyvin mutta me opimme koko ajan paljon asioita. eikä meidän aikamme nyt olleet niin paljoa jäljessä muista tallikavereista, Hayden Paddon summasi viikonlopun.

Katalonian ralli, lopputulokset

 1. Sebastien OgierVolkswagen3.46.44,6 2. Jari-Matti Latvala Volkswagen+11,33. Mikko HirvonenFord+ 1.42,24. Mads ÖstbergCitroen+ 2.13,3 5. Dani SordoHyundai+ 2.22,2 6. Thierry NeuvilleHyundai+ 4.01,0 7. Andreas MikkelsenVolkswagen+ 4.02,9 8. Martin ProkopFord+ 8.06,8

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)