Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi ajoivat Sardinian MM-rallissa huimaa keskinäistä kilpailua, joka päättyi vasta Latvalan keskeytykseen päivän viimeisellä siirtymäosuudella. Lappi koetti vimmatusti tavoittaa tallikaveriaan koko päivän, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kokemus näytti toistaiseksi peittoavan nuoruuden innon. Näin voinee todeta, jos tulkitsee 189 MM-rallin Latvalan hienoisen johdon 36.kisaansa ajavaan Lappiin olevan pysyvä olotila.

Tuota faktaa Lappi, 27, koetti muuttaa koko lauantain. Mies oli lähellä jo onnistua, kunnes Latvala nykäisi jälleen lisää eroa päivän päättäneellä EK16:sta.

– Olen yhä hänen perässään, en ole päässyt ohi. Täytyy silti olla tyytyväinen omaan ajoomme, sillä kisa on tiukkaa tällä tasolla. Uskon, että Tommi antaa meidän kilpailla, mutta valmistajien pistepottia ei saa riskeerata.

Lapin huoli oli kuitenkin turha. Latvalan autosta hajosi todennäköisesti laturi, sillä miehen Toyota hyytyi lopullisesti tien sivuun pian EK16 maalin jälkeen.

Varmistus Latvalan keskeytyksestä tavoitti Lapin vasta miehen saavuttua itse huoltoaluueelle.

– Eroa on nyt eteen ja taakse niin paljon, että ei huomenna kannata yrittää enää kuin Power Stagelle kovaa aikaa.

Se tarkoittaa Toyotalle kokonaisuudessaan melko synkkää Sardinian-matkaa, sillä perjantaina tiimi menetti jo Ott Tänakin tekniseen vikaan, joka aiheutui rajusta hypystä.

Teemu Suniselle päivä ei ollut aivan perjantain veroinen. Suninen sai kyllä Fordinsa paikoin hyvään vauhtiin, mutta perjantain aikasakko ja lauantainen rengasrikko pudottivat kokonaistulosta ikävästi.

– Jouduttiin vaihtamaan pätkällä se rengas. Yritimme opetella näitä teitä, koska olen vain kerran ajanut näitä erikoiskokeita R5-autolla. Limitillä, kaasu pohjassa täälläkin täytyisi mennä joka paikkaan. Nyt on vain tärkeintä jatkaa hyvän vauhdin näyttämistä, Suninen suunnitteli.

Sunisen sijoitus ennen sunnuntain erikoiskokeita on yhdeksäs. Ford-kuljettajan ero kärkeen on jo 14.36,4 minuuttia.

WRC3 -luokassa ajava Taisko Lario pitää Peugeotillaan kakkossijaa, mutta on jäänyt luokkakärjestä rengasrikkojensa vuoksi jo lähes viisi minuuttia.

Miika Wuorela

LUE MYÖS: Saga Andersson avautui naisten seiväsfinaalin tapahtumista (UrheiluAreena.fi)