Charles Leclercin mukaan Ferrarin suurin ongelma suhteessa Mercedekseen löytyy voimanlähteestä.

Ferrari on ollut alkukaudella Mercedeksen lähin haastaja, mutta kolmessa ensimmäisessä kisassa on käynyt selväksi, että saksalaistiimillä on etulyöntiasema kokonaispaketin suhteen. Ferrari on sijoittunut jokaisessa kilpailussa kolmanneksi ja on valmistajien sarjassa toisena, mutta jo 45 pisteen päässä kärjestä.

Leclercin mukaan erityisesti moottoripuolella on kirittävää.

– Voimanlähteen optimointi on tällä hetkellä suurin ero meidän ja Mercedeksen välillä, hän sanoi.

– Pelkästään optimoinnilla voi tehdä ison eron, mutta lisäksi meiltä puuttuu myös raakaa tehoa verrattuna heihin.

Monacolainen näkee kuitenkin myös positiivisia merkkejä. Hänen mukaansa Ferrarin auto on rungon ja aerodynamiikan osalta vahva.

– Alustan osalta auto on oikeastaan aika hyvä. Se on ollut meidän vahvuutemme tähän asti, Leclerc arvioi.

Ferrari työskentelee nyt ymmärtääkseen tarkemmin auton rajoitteet ja kehityskohteet kauden edetessä.

Tuleva ADUO-järjestelmä (Additional Development and Upgrade Opportunities) voi tarjota Ferrarille mahdollisuuden ottaa askel eteenpäin. Sen myötä ne moottorivalmistajat, jotka ovat jääneet suorituskyvyssä jälkeen, saavat lisäpäivityksiä käyttöönsä.

– Kausi on vielä alussa, joten uskon, että voimme ottaa heidät kiinni. Se on iso haaste, mutta mahdollista, Leclerc sanoi.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)