Aki Ajon johtamilla Moto3- ja Moto2-luokan tiimeillä on mennyt aina lujaa MotoGP-sarjassa, mutta tämä tilanne on täysin uusi kaiken kokeneelle tallipomollekin: suomalaistallin molemmilla tiimeillä on upeasti kaksoisjohto MM-sarjassa kolmen ajetun osakilpailun jälkeen.
Red Bull KTM Ajo-tiimit juhlivat Portimaon radalla Portugalissa ajetussa osakilpailussa voittoja molemmissa luokissa. Vasta 16-vuotias sensaatiokuljettaja Pedro Acosta tykitti toisen voiton putkeen Moto3:ssa ja Raul Fernandez korjasi potin Moto2:ssa.
MotoGP-legenda Wayne Gardnerin poika Remy Gardner täydensi keskiluokan menestystä päätymällä kolmanneksi. Jaume Masia paineli puolestaan Moto3:ssa yhdeksänneksi taisteltuaan voitosta viimeiselle kierrokselle asti.
Gardner johtaa Moto2:n MM-sarjaa pistein 56. Fernandez on toisena 52 pisteellä. Acosta on puolestaan kerännyt Moto3:ssa jo 70 pistettä, eli 21 sarjassa toisena olevaa Masiaa enemmän.
– Näimme Pedro Acostalta yhden vaikuttavan kisan lisää. Me olemme kaikki iloisia ja yllättyneitä hänen esityksistään alkukaudella, Ajo kehuu MM-sarjan tulokaskuljettajaa tiiminsä tiedotteessa.
Vuodesta 2001 lähtien MotoGP-sarjassa mukana ollut Ajo on korostanut aina tinkimättömän työn massiivista merkitystä. Tallipäällikkönä kuusi maailmanmestaruutta saavuttanut Ajo on saanut Acostassa sen, mitä on tilannutkin.
– Olemme myös hämmästyneitä hänen asenteestaan ja kuinka kovaa hän työskentelee. Olemme iloisia siitä, että tiimissämme on tällainen kuljettaja.
Kausi jatkuu toukokuun vaihteessa Jerezin radalla Espanjassa. KymiRingillä ajettava Suomen osakilpailu odottaa vuoroaan 11. heinäkuuta.
Kuva: Red Bull KTM Ajo

































