
Joao Felixin ura ei ota lähteäkseen. Pelit eivät ole lähteneet hyvin käyntiin lainaseurassa AC Milanissa.
Atletico Madrid maksoi Felixista kesällä 2019 peräti 126 miljoonaa euroa Benficalle ja teki hänen kanssaan seitsemän vuoden sopimuksen. Atleticossa ei odotettua jälkeä syntynyt ja hän ajautui joukkueessa sivuraiteille muutaman ensimmäisen kauden jälkeen.
Hän käväisi ensin Chelseassa ja Barcelonassa hakemassa lainapesteiltä uutta nousua urallaan, mutta laihoin tuloksin. Viime kesänä Chelsea hankki hieman yllättäen portugalilaisen riveihinsä pysyvällä sopimuksella maksaen Atleticolle 52 miljoonaa euroa.
Hän esiintyi jälleen vaisusti ja AC Milan nappasi hänet tammikuussa lainalle. Hän onnistui heti avausottelussaan maalinteossa cupin pelissä, mutta sen jälkeen tehoja ei ole syntynyt.
Kritiikki on voimistunut viimeisen viikon aikana, kun AC Milan putosi ensin Mestarien liigasta ja hävisi viikonloppuna Torinon vieraana.
– Kaikki on menossa pieleen Milanissa. Joao Felix on yhtä kaunis kuin hän on hyödytön, toimittaja Fabio Ravezzani piikitteli.
Toimittaja Giuseppe Pastore ei myöskään säästellyt sanojaan arvioidessaan portugalilaisen esityksiä.
– Olin yllättynyt, että yksi huonoimmista pelaajista, Joao Felix, jätettiin kentälle koko peliksi. Hän on täysin kilpailullisen vastakohta.
Il Corriere dello Sport ei ole myöskään täysin vakuuttunut Felixin otteista.
– Enemmän varjoja kuin valoa. Pitääkö hänen aina pelata, vaikka hänen esityksensä eivät ole vakuuttavia? lehti hämmästeli Feyenoord-tappion jälkeen.