Jalkapallon Ykkösessä käydään kovaa taistoa kärkisijoista. Piikkipaikalla etenevä FC Honka matkaa perjantai-iltana Turkuun TPS:n vieraaksi.

FC Honka johtaa Ykköstä 35 pisteellä, kun jäljellä on kymmenen kierrosta. TPS on jäänyt espoolaisista kolme pistettä, eli yhden voiton verran. KPV on turkulaisten kanssa tasapisteissä. Kolmantena etenevällä AC Oululla on kasassa 23 pistettä.

TPS lähtee illan otteluun hieman yllättävä tappio allaan. Joukkue hävisi sarjataulukossa viimeisenä olevalle, mutta kovasti vahvistuneelle, Gnistanille Oulunkylässä lukemin 0-1. FC Honka saapuu puolestaan Turkuun kotivoitto allaan, kun OPS taipui Tapiolassa viimeksi lukemin 3-1.

TPS ja FC Honka kohtasivat jo kertaalleen Espoossa kesäkuussa. Lopputulokseksi tuli varsin oikeutettu 1-1-tasapeli.

Pelin henki on perjantaina harvinaisen selvä. Voitolla TPS ajaisi FC Hongan kiinni. Tappiolla taas joukkueiden keskinäinen ero venähtäisi jo kuuteen pisteeseen.

– Odottavat fiilikset monestakin eri syystä. Honka on varmaan laadultaan sarjan paras joukkue ja suurin ennakkosuosikki. Se on jo itsessään kiva tapahtuma. Toinen on se, että meidän edellinen pelimme oli tappiollinen ja meidän pitää saada se käännettyä taas toiseen suuntaan. Kyllä siinä monta haastetta on, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kommentoi.

Laurikainen sai uutta jobinpostia tiistain harjoitusten yhteydessä, kun Ykkösen kuukauden pelaajaksi valittu Juri Kinnunen loukkaantui ilman sen suurempaa kontaktia syntyneessä tilanteessa.

Ykkösen paras nousee Veikkausliigaan suoraan. Toiseksi sijoittunut karsii liigan toiseksi viimeisen kanssa. Ykkösestä tippuu Kakkoseen suoraan kaksi joukkuetta. Tällä hetkellä liipaisimella ovat Gnistan ja GrIFK.

Lähde: TPS:n verkkosivut

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)