Valioliigaseura Arsenalin päävalmentaja Arsene Wenger on ilmaissut halunsa jatkaa joukkueen kapteeninsa Cesc Fabregasin kanssa tittelin metsästystä Valioliigassa myös tulevalla kaudella. Fabregas on tiettävästi ilmaissut valmentajalleen jo toistamiseen haluavansa siirtyä Espanjan mestarin Barcelonan riveihin mutta Wenger kertoili aivan toista ja tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että Fabregas jatkaa ”Gunnerssien” riveissä myös tulevalla kaudella.
– Olen aina sanonut, että Cesc Fabregas on meidän kapteenimme tulevalla kaudella ja että me haluamme pitää hänet. Vaikka viime kaudella ja nyt kesällä on spekuloitu vaikka kuinka paljon, mikään ei ole muuttunut, Wenger tykittää.
– Cesc on aina sanonut olevansa sitoutunut seuraansa ja hän on aina myös näyttänyt sen.Paras tapa osoittaa sitoutumisensa on antaa parhaansa joka kerta kun astut kentälle ja hän on tehnyt sen aina, Wenger kertoi itsevarmana.
































