Helsingin IFK kestitsee tiistaina paikalliskamppailussa HJK:ta illan Veikkausliigan ottelussa. Tiistaina pelataan Veikkausliigassa kolme ottelua.

Klubi lähtee kamppailuun kahden peräkkäisen voiton myötä, kun joukkue nappasi kolme pistettä Ilvekseltä ja PS Kemistä. HJK majailee sarjataulukon piikkipaikalla, kun kahdeksasta ottelusta on kertynyt 17 pistettä.HIFK on sarjataulukossa kymmenentenä seitsemällä sarjapisteellä.

Alfredo Morelos on viimeistellyt Klubin kuusi edellistä osumaa Veikkausliigassa. Edellisestä toisen HJK-pelaajan tekemästä maalista on ehtinyt vierähtää lähes kuukausi, kun Anthony Annan, Evans Mensah ja Aapo Halme onnistuivat Jyväskylässä.

Myös kotijoukkueen valmentaja Antti Muurinen tiedostaa vieraiden kärkipelaajan vaarallisuuden.

– Morelos on tehnyt kahdeksan maalia ja [Atomu] Tanaka on ehkä yksi liigan parhaimpia pelaajia. Yksilövahvuus on suuri ja se on selvää, että heiltä löytyy ratkaisukykyisiä pelaajia. Olemme kuitenkin vahva joukkue ja meidän on pakko pärjätä joukkueena yksilöitä vastaan, Muurinen kertoi joukkueen otteluennakossa.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan vuoden puolella kertaalleen, kun Helsingin herruudesta miteltiin Suomen Cupissa. HJK vei maaliskuun alussa pelatun pelin nimiinsä maalein 4-0.

Stadin derby alkaa Telia 5G Areenalla klo 18:30.

https://twitter.com/HIFKedustus/status/866928433858838528

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)