
Valioliigassa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi englantilaismanageria. Määrä on historian pienin.
Ainoastaan Evertonin Sean Dyche ja Newcastlen Eddie Howe ovat Valioliigan ainoat englantilaismanagerit tällä hetkellä. Kauden aikana englantilaismanagereina ovat toimineet myös Wolvesin potkut saanut Gary O’Neil sekä väliaikaismanagereina toimineet Ben Dawson ja Simon Rusk.
Kausina 2011-13 ja viime kautena Valioliigassa nähtiin yhteensä kuusi manageria, joka on historian pienin määrä. Brittiläismanagereita on nähty Valioliigassa tällä kaudella yhteensä kahdeksan – mukaan lukien tilapäismanagerit.
Muutos entiseen on merkittävä, sillä ensimmäisellä Valioliigakaudella 1992-93 sarjassa oli ainoastaan yksi ei-brittiläinen manageri ja hänkin oli irlantilainen Joe Kinnear. Neljänä ensimmäisenä kautena Ossie Ardiles oli ainoa, joka tuli Brittein saarten ulkopuolelta. Tällä hetkellä vahvimmin edustettuna ovat espanjalaismanagerit, joita on yhteensä viisi.
Portugalilaismanagereita on neljä ja brittejä kolme. Euroopan suursarjoissa on ainoastaan yksi englantilaispäävalmentaja, kun Liam Rosenior valmentaa Ranskassa Strasbourgissa. Myös Lensin päävalmentajana toimivalla Will Stillillä on Englannin kansalaisuus, mutta hän on syntynyt ja kasvanut Belgiassa.
Lue myös: Liverpool ja PSG ranskalaishyökkääjän kintereillä
Lue myös: Wayne Rooneyn manageriura pahassa vastatuulessa – joukkue teki noloa historiaa