Keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto joutui poistumaan kentältä sunnuntain ottelussa JJK:ta vastaan kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä. Tammilehto oli eilen magneettikuvauksessa ja vammasta saatiin lisätietoa.
– Polvi vääntyi pallontavoittelutilanteessa pahasti ja siitä kuului rusahdus. Hyvä ensihoito rauhoitti tilannetta. Seuraavana päivänä tehdyssä tutkimuksessa polvi ei ollut turvonnut, mutta esiin nousi kuitenkin epäilys ristisidevammasta, TPS:n lääkäri professori Olli Heinonen kertoi seuran tiedotteessa.
– Magneettikuvauksessa varmistui polven eturistisiteen repeämä. Vamma vaatii leikkauksen ja kuntoutuminen pelikuntoon leikkauksen jälkeen kestää yli puoli vuotta, joten Duartea ei valitettavasti enää tällä kaudella kentällä nähdä.
TPS näkee tilanteessa myös mahdollisuuden. Nyt on yksi pelipaikka vapaana nuorille lupauksille.
-Menetys on suuri, mutta joukkueesta pitäisi löytyä leveyttä, jolla ”Dunkkua” paikataan. Santeri Mäkisen paluuseen on vielä 6-8 viikkoa, joten nuorimmat kasvatit Matej Hradecky, Ville Starck ja Aleksi Ojanperä saanevat mahdollisuutensa ennakoitua aiemmin, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande kertoo.

































