Jalkapallon MM-kisoissa pelataan tiistaina neljä ottelua. Vuorossa on C- ja D-lohkojen jännittävät päätöskierrokset. C-lohkossa ainoastaan Ranska on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleihin.

MM-kisojen tiistai-illan aloittaa C-lohkon päätösottelut kello 17. Paikkansa jatkossa jo kuitannut Ranska kohtaa Tanskan, joka tarvitsisi yhden pisteen turvatakseen paikan maailman 16 parhaimman joukossa. Näin ollen Ranskan ja Tanskan pelatessa tasapelin, pullahtaisi Australia automaattisesti ulos jatkosta kun Tanskalla on neljä pistettä ja Australialla yksi. Australian hävitessä, Tanska olisi siten siinäkin tapauksessa jatkossa. Jos Australia voittaa ja Tanska häviää, katsotaan jatkoonmenijä maalierolla. Australia tarvitsisi tällöin kolme maalia enemmän kuin Tanska.

Nollakerhossa oleva Peru on jo varmistanut aiemmin kotimatkansa alkulohkon pelien jälkeen.

Tanskalla on puolellaan massiivinen, peräti 17 ottelun mittainen tappioton putki allaan.

Tanska myös kohahdutti jalkapallomaailmaa vuonna 1992, kun se kaikkien yllätykseksi voitti Euroopan mestaruuden. Se pääsi kisoihin ”varasijalta” kun Jugoslavia hylättiin.

Jalkapallon MM-kisat 26.6.

Australia – Peru klo 17
Tanska – Ranskaklo 17
Islanti – Kroatiaklo 21
Nigeria – Argentiinaklo 21

https://twitter.com/FIFAMuseum/status/1011509649512812546

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)