Tanska lunasti odotetusti paikkansa 16 joukkoon Venäjällä pelattavissa jalkapallon MM-kisoissa. Tanska ja jatkopaikkansa jo aiemmin sinetöinyt Ranska päätyivät lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan käsirjoituksen mukaan 0-0 -lukemiin.
Ranskan ja Tanskan ottelun tuloksen merkitys väheni sitä mukaa, mitä pitemmällä samaan aikaan pelattu C-lohkon toinen peli Australian ja Perun välillä eteni.
Australia omasi edelleen ohuen oljenkorren jatkoon, mutta se napsahti käytännössä poikki jo 18. minuutilla, kun Andre Carillo vei komealla laukauksella Perun johtoon.
Australialaisten päät painuivat lopullisesti kohti nurmen pintaa ottelun 50. minuutilla. Kokenut kapteeni Paolo Guerrero pisti pallon pompun kautta läheltä maalia verkon perukoille ja Perun ensimmäinen sekä samalla sen kisojen viimeinen voitto oli selviö.
MM-kisojen tiistain kattaus sisältää vielä kaksi herkkupalaa, kun kimurantti D-lohko pistetään pakettiin klo 21 Suomen aikaa käynnistyvissä otteluissa Nigeria-Argentiina ja Islanti-Kroatia.

































