Vaasan Palloseura pelasi jalkapallon Veikkausliigassa torstaina jo kuudennen perättäisen tappiottoman ottelunsa. RoPS kaatui Vaaassa Markus Jürgensonin maalilla 1-0.
VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen antoi rovaniemeläisvastustajalle tunnustusta.
– Tänään Malinen vetikin hatusta hieman erilaisen taktiikan ja RoPS tuli matalalta. Se oli meille uusi haaste tähän peliin. Olimme tosi maltillisia emmekä lähteneet liian nopeisiin hyökkäyksiin. Se oli siis osittain meidän hyvyyttäkin, että RoPS tiputti niin alas. Jos hyökkäyksemme eivät olisi olleet niin pitkiä, olisi RoPS saanut enemmän vastahyökkäyksiä. Teimme maalin hyvään aikaan. Se oli oikeastaan jakson viimenen tilanne. Meillä oli ensimmäisellä puoliajalla muutama muukin maalipaikka, mutta emme onnistuneet niissä ennen vaparia. Kokonaisuutena hyvä eka jakso, Vuorinen kommentoi VPS:n verkkosivuilla.
Vuorista harmitti hieman, ettei VPS tehnyt toisella puoliajalla toista maalia.
– Odotimme, että RoPS muuttaa jotain toisella jaksolla ja he nostivatkin prässiä. Kertoo meidän monipuolisuudestamme, että avausjaksolla loimme matalaa blokkia vastaan maalipaikkoja, mutta onnistuimme luomaan niitä toisella jaksolla myös nopeista hyökkäyksistä RoPSin prässiä vastaan. Meillä oli jälkimmäisellä puolikkaallakin hyviä paikkoja, joista yleensä teemme maalin. Se jäikin vähän harmittamaan, ettemme saaneet sitä 2-0 -maalia, Vuorinen sanoi.
VPS on Veikkausliigan sarjataulukossa toisena. Kärjessä oleva HJK voitti torstaina IFK Mariehamnin 2-0 ja on yhä kahdeksan pistettä edellä.
VPS on ainoa joukkue, joka tällä kaudella on onnistunut voittamaan HJK:n. Toukokuun alussa pelatussa ottelussa VPS kukisti HJK:n 2-1.

































