MYPAn edustusjoukkue palasi keväällä parin vuoden tauon jälkeen pelikentille jalkapallon Kolmosessa. Myllykosken ylpeyden paluu on sujunut ryminällä, ja papereissa sarjanousu liiton sarjoihin eli Kakkoseen alkaa olla selviö.
1990-luvun alussa neljä kautta MYPAssa pelannut Sami Hyypiä riemuitsee vanhan seuransa hienosta alkukaudesta.
– Totesin keväällä, että tämä on todella hieno juttu, että MYPA pääsi ottamaan uuden alun Kolmosesta. Hyvältä näyttää, tämä on ollut mainio startti kohti paluuta Veikkausliigaan, Betssonin kansainvälisenä lähettiläänä toimiva Hyypiä myhäilee.
NordicBetillä MYPA saa Kaakon lohkossa voittokertoimekseen enää 1.15.
– Kymmenen ottelua, 28 pistettä ja maaliero 25-5. Ihan vielä ei kannata skumppapulloja Myllykoskella aukoa, mutta hyvin lähellä on sarjanousu, tuumaa iGaming-asiantuntija Juha Kvist Betssonilta.
Kertoimissa kaksikon väliin kiilaa kuitenkin Savilahden Urheilijat. Lohkon kakkossuosikki avasi kauden komeasti seitsemällä peräkkäisellä voitolla, mutta MYPA-tappion jälkeisessä järkytyksessä myös Lappeenrannan Virky onnistui nitistämään SavUn.
– Lauantaina on edessä valtavan iso peli, kun Peltirumpu isännöi MYPAa. Samaan aikaan SavUn täytyy palata voittokantaan Imatran IPS:n kustannuksella, Kvist näkee.
SavU kohtaa MYPAn kotonaan toiseksi viimeisessä ottelussaan 16. syyskuuta. Viimeistään silloin ratkaistaneen, kumpi juhlii lohkovoittoa.
Valtava pettymys lohkossa on ollut savonlinnalainen STPS, josta NordicBet povasi keväällä lohkon kolmanneksi kovinta poppoota ja kärjen kiusaajaa. Yhdeksästä pelistä joukkue on saalistanut viisi tasuria mutta vain yhden vaivaisen voiton, mikä tarkoittaa sijoitusta häntäpäässä.

































