
Romania murskasi jalkapallon EM-kisojen avausottelussaan Ukrainan 3-0. Nicolae Stanciu ampui ottelussa komean maalin ylänurkkaan ja hänet valittiinkin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
– Meille tämä oli ainutlaatuista. Emme ole kokeneet aiemmin tällaista. Kansallislaulua lauloi 50 000 ihmistä. Se oli yhteinen hetki meille kaikille. Perheelläni ja joukkuekavereillani oli kyyneleet silmissä. Haluan kiittää kaikkia katsojia. Olen iloinen, että teimme kaikki iloiseksi, kommentoi Stanciu.
Romania oli aiemmin voittanut EM-kisoissa vain yhden ottelun.
– Vasta toinen voittomme EM-kisoissa. Fanit ansaitsevat juhlia tätä. Tänään teimme jotain sensaatiomaista, jatkoi Stanciu.
Stanciu korosti maalinsa olleen uransa upein hetki.
-Tämä oli urani upein maali. Ei voi tehdä enempää kuin tehdä maalin kotimaalleen EM-kisoissa voittoon päättyneessä ottelussa.
Stanciun mukaan menestyksen salaisuutena Romanialla on yhtenäisyys. Media on arvostellut maajoukkuetta, mutta pelaajat uskovat tekemisiinsä.
– Olemme kuin perhe. Olemme veljiä. Näitte sen tänään. Kaikki eivät siihen uskoneet, mutta todistimme sen. Haluan pyytää anteeksi, että olen puhunut rumasti medialle ja pyydän anteeksi ihmisiltä, jotka lähtivät pois stadionilta aiemmissa otteluissa kesken pelin.
Stanciu on saanut Romanian medialta julmaa kritiikkiä. Hän toivoo, että kritiikki pysyisi asiallisuuksien rajoissa. Sen hän ilmaisi varsin tunteikkaalla äänensävyllä.
– Olen ok kritiikin kanssa. Mutta älkää hyökätkö meitä vastaan. Voin ymmärtää, että olen heikoin pelaaja kymppipaikalla, mutta yritän parhaani. Kritisoikaa minua, mutta älkää hyökätkö minua vastaan. Kiitos, hän pyyteli romanialaismedialta, jonka kirjoittelu ei aina ole ollut rakentavaa.
Stanciu sai tukea Romanian päävalmentajalta Edward Iordanesculta.
– Ymmärtäkää Nicoa. Hänellä on suuri sydän. Hän kärsii siitä, joten älkääkä hyökätkö häntä vastaan. Hän suojelee joukkuekavereitaan, vetosi Iordanescu mediaan.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Cristiano Ronaldo jakoi taas pöyhkeitä kommentteja