
Romania eteni jalkapallon EM-kisoissa lohkovoittajana alkulohkostaan jatkoon. Neljännesvälierässä Romania sai Hollannilta kuitenkin selkäsaunan maalein 0-3.
– Tänään loppui hieno tarina. Aloitimme tämän kaksi vuotta sitten karsinnoista, joissa voitimme. Jatkoimme sitä tarinaa täällä. Joukkue teki hienoa työtä voittamalla lohkon. Yritimme tänään kaikkemme, mutta emme onnistuneet voittamaan. Haluan joukkueen lisäksi kiittää kaikkia romanialaisia, jotka tukivat meitä. He auttoivat meidät tähän, kommentoi Romanian päävalmentaja Edward Iordanescu.
Iordanescu katsoi onnistuneensa taktisesti Hollantia vastaan, mutta vastustajan tasoero oli liikaa.
– Yritimme laitta painetta Hollannille. He olivat nopeampia ja vahvempia. Yritimme yllättää heidät, mutta heillä on laatua ja pystyivät murtamaan linjamme välillä. Asiat eivät toimineet. Laatupelaajat huippuseuroista tietävät, miten noissa tilanteissa toimitaan. Opimme enemmän heiltä tulevaisuutta varten.
Jossittelun varaakin löytyi. Hyvä tasapeliin päättynyt Belgia-ottelu oli Iordanesculla muistissa.
– Analysoimme edellisiä turnauksia. Tiesimme, että tulisi vaikeita pelejä, jossa olisi meillä vähemmän paikkoja. Ukrainaa vastaan olimme hyviä. Jos olisimme pelanneet yhtä hyvin tänään kuin Belgiaa vastaan pelasimme, olisi meillä ollut mahdollisuus.
Vasen laita oli Romanialla ongelmana. Riittävän tasokkaita pelaajia ei sinne löytynyt, jotta mahdollisuuksia olisi ollut päästä pidemmälle turnauksessa.
– Meillä oli nuoria pelaajia noilla paikoilla. Heillä ei ollut vielä riittävästi kokemusta ja katsokaa, keitä oli tänään heillä vastassa. Voitimme kuitenkin karsinnoissa Sveitsin ja tässä turnauksessa Ukrainan. Meillä on vielä laatuongelmia ja yritämme kompensoida sitä, Iordanescu totesi.
-Hollannin pelaajat pelaavat Euroopan parhaissa sarjoissa. He puskevat laadullaan. Heillä olisi viisi pelaajaa puolustuslinjallamme. Heidän pysäyttämisensä on vaikeaa. Meillä laatu ei ole yhtä hyvää vielä. Katsotaan, miten voimme kehittää junioreita. Meillä on lahjakkuutta, Iordanescu jatkoi.
Ottelun jälkeen Iordanescu ei sanonut pelaajilleen mitään. Hän antoi heidän käsitellä pettymystään rauhassa.
– Jätin heidät rauhaan pukuhuoneessa, koska he olivat pettyneitä. Mutta olen vakuuttunut, että Romanian maajoukkue voi kasvaa. Kahdeksan vuotta oli ilman arvoturnauksia. Vain surua. Nyt tuli iloa. Toivottavasti tälle tulee jatkoa. Meillä on kaikki mahdollisuudet päästä mukaan MM-kisoihin.
Iordanescu uskoo Romanian jalkapallon loistavaan tulevaisuuteen. Kansainvälisellä tasolla paluuseen Romanian futiksen loistavalle 1990-luvulle.
– Yhdessä kuukaudessa kesällä ei saa kymmentä vuotta. Romanian jalkapallon on opittava. Jos Romania uskoo itseensä, voidaan mennä pitkälle. Pitää olla suunnitelmia uuden sukupolven rakentamiseksi. Täytyy saada näiltä pelaajilta inspiraatiota, roolimalleja. Pelaajat tekivät kovasti töitä ja olivat yhtenäisiä. Tätä yhtenäisyyttä voidaan käyttää romanilaisten ja maajoukkueen välillä. Tästä alkaa uusi tarina.
Iordanescu ei ole kuitenkaan varma, onko hän enää jatkossa A-maajoukkueen päävalmentajana. Henkisesti tehtävä on todella kuluttuva.
– Ei ollut helppoa. Nukuin vain neljä tuntia yössä. Tarvitsen nyt lepoa. Tein kovasti töitä näiden kaverien kanssa. Hienoja asioita tapahtui täällä. Uskon, että perheeni tarvitsee minua enemmän kuin maajoukkue. Nyt keskustelemme liiton kanssa jatkosta. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, hän kertoi.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Turkin valmentaja pesi kasvonsa nöyryytyksen jälkeen