
Portugali voitti vaikeuksien jälkeen Tshekin jalkapallon EM-kisaottelussa 2-1. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Portugalin Vitinha kiitteli joukkueensa henkistä kanttia.
– Oli tärkeää aloittaa voitolla ja onnistuimme. Tässä turnauksessa on todella taitavia joukkueita, jotka ovat taktisesti vahvoja. Tshekki teki maalin, mutta pidimme päämme kylmänä. Sellainen on vaikeaa. Tasoitimme ja teimme voittomaalin, Vitinha sanoi.
Tshekki laittoi Portugalin ahtaalle. Vitinha myönsi, ettei Portugali pelannut ihan parhaalla tasollaan.
– Oli vaikeaa pysäyttää heidän peliään. Kaikkien meidän asenne oli kuitenkin kunnossa. Olemme joukkue. Meidän on pelattava paremmin, mutta tämä oli vasta ensimmäinen peli. Olen ylpeä esityksestämme, vaikka ei ollutkaan täydellinen peli.
– On tärkeää uskoa menestykseen. Pysyimme pelisuunnitelmassamme. Tämä oli tärkeä viesti jatkon kannalta, hän lisäsi.
Portugalin pelityyli on herättänyt kritiikkiäkin.
– Ymmärrän, että ihmiset haluavat meidän olla kliinisempiä, mutta se ei ole helppoa. Välillä on pelattava palloa taaksepäin. Paikkamme tulevat kyllä, totesi Vitinha.
Pepestä tuli 41-vuotiaana vanhin EM-kisoissa pelannut pelaaja. Ja Cristiano Ronaldokin pelasi vahvasti 39-vuotiaana.
Vitinha korosti, ettei ikä ole olennainen asia.
– Se on uskomatonta. Olen ylpeä, että saan jakaa sen hetken näiden pelaajien kanssa. Pepe ja Cristiano ovat todella merkittäviä meille. Ei ole tärkeää puhua heidän iästään, vaan siitä, miten he pelaavat ja auttavat joukkuettamme.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Cristiano Ronaldo tyri ensin, sitten Portugali meni dramaattiseen voittoon EM-kisoissa