Vasta 24-vuotias Evertonin maalivahti Jordan Pickford voi olla Englannin ykkösmaalivahti jalkapallon MM-kisoissa. Rooli on haluttu, mutta myös paineet kuuluvat asiaan.

Kolmen Leijonan maalilla urallaan itsekin torjunut Chris Kirkland toivoo, että nuoreen vahtiin luotetaan.

– Olen hänen iso faninsa. Olen pelannut ja harjoitellut hänen kanssaan Prestonissa. Hän on luultavasti paras maalivahti, jonka kanssa olen pelannut. Uskon ja toivon, että hän aloittaa MM-kisat, Kirkland sanoi Goal.comille.

Kirkland, 37, uskoo, ettei Evertonin nuorella maalivahdilla tutise, vaikka paineet ovatkin valtavat.

– Hän on täysin peloton ja hänen uskonsa omiin kykyihin on jotain sellaista, mitä maalivahdilla pitääkin olla. Olisin toivonut, että minullakin olisi ollut sitä enemmän silloin kun itse pelasin, Kirkland sanoi.

The Guardian uutisoi aiemmin, että Englanti on tekemässä taktisesti rohkeita ratkaisuja MM-kisoihin. Nähtäväksi jää, miten se vaikuttaa maalivahtivalintoihin.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)