Myllykosken ylpeydenaihe, MYPAn edustusjoukkue, palaa pelikentille jalkapallon Kolmosessa. Yksi Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, Sami Hyypiä, pelasi Myllykoskella 1990-luvulla neljä kautta ennen siirtymistään kansainvälisille kentille.

MYPAn paluu tositoimiin konkurssin jäljiltä on Big Samille iso ilonaihe.

– Tämä on todella hieno juttu. Kyllä oli suru puserossa silloin pari vuotta sitten kun kuulin, mitä seurassa tapahtuu, Hyypiä kertoo NordicBetin tiedotteessa.– Ja tosi kiva on sekin, että paikka löytyi Kolmosesta. Se on varmasti hyväksi koko seudun futikselle, ja siitä on MYPAn paljon helpompi lähteä nyt etenemään vuosi kerrallaan kohti Veikkausliigaa, Hyypiä virnistää – ja antaa siten samalla oman vahvan vihjeensä lohkovoittajasta.

MYPA sai talvella sarjapaikkansa kouvolalaiselta Purhalta. Mukana tuli myös pelaajia, ja ensimmäinen uusi sopimuspelaaja oli kapteeniksi sittemmin valittu Heikki Pulkkinen.

– Kokeneella Pulkkisella on takanaan melkein 140 Veikkausliigapeliä, joten siinä on melkoinen pelote takalinjoilla. Toinen supervahvistus tälle tasolle on maaliahne Tomi Räikkönen, joten perusosat ovat joukkueella kunnossa, ynnäilee iGaming-asiantuntija Juha Kvist Betssonilta.

SavU kohtaa MYPAn kotonaan toiseksi viimeisessä ottelussaan 16. syyskuuta. Kvist sanoo pitävänsä todennäköisenä, että tuona lauantai-iltapäivänä Mikkelin Rantakylän nurmelta toinen joukkueista poistuu lohkovoittajan elkein.”Big Sam” Hyypiä ei pidä mahdottomana, että hänetkin nähtäisiin kesällä Kolmosen lehtereillä.

– On se mahdollista, kun kesämökkikin on siellä [Myllykosken] suunnassa! Ja varmasti tulen seuraamaan myös muutamaa muuta lapsuusvuosien seuraa.

– MYPAsta on kuitenkin erityisen hyvät muistot. Siellä sain mahdollisuuden pelata liigaa ja myöhemmin mahdollisuuden nousta isommille kentille. On siis vähän kiitollisuudenvelkaakin, Betssonin kansainvälisenä lähettiläänä toimiva Hyypiä hymyilee.

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)