Hollannin maalitykkiCody Gakpokiinnostaa siirtomarkkinoilla. Hänet on yhdistetty etenkin Manchester Unitediin.
Gakpolta kysyttiin sunnuntaina lehdistötilaisuudessa, mitä hän ajattelee siirtohuhuista.
Gakpo edustaa tällä hetkellä PSV Eindhovenia, mutta suurseurat, kuten ManU tietysti kiinnostaisi varmasti.
– Tällä hetkellä minulla pitää kiirettä Hollannin maajoukkueen kanssa. Katsotaan, mitä tapahtuu talvella. Jalkapallossa kun ei voi ikinä tietää, Gakpo kommentoi.
Gakpo on kuitenkin innoissaan siitä, että hänet yhdistetään ManU:n kaltaiseen suurseuraan.
– Tällä hetkellä olen täysin keskittynyt MM-kisoihin. Tietysti tuollaista on aina kiva kuulla, mutta juuri nyt keskityn tekemään täällä parhaani, Gakpo kuittasi.
Gakpo, 23, on tehnyt näissä MM-kisoissa jo kaksi maalia ja Hollannin pääsarjassa hän on tykittänyt tällä kaudella jo yhdeksän maalia.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös: Kroatia toipui Kanadan shokkialusta ja takoi murskalukemat MM-kisoissa

































