Argentiinan supertähti Lionel Messi nousi puheenaiheeksi jalkapallon MM-kisoissa lauantaina – tällä kertaa tosin epäonnistumisen vuoksi.
Kun pelattiin 64. minuuttia Argentiinan ja Islannin välisessä ottelussa, Argentiinalle avautui mahdollisuus johtomaaliin. Kokenut maalivahti Hannes Halldorsson torjui Messin ampuman rangaistuspotkun loisteliaasti. Ottelu päättyi 1-1.
– Rangaistuspotku on aina mahdollisuus. Mutta nyt Leon rankkari on menneisyyttä ja vain yksi tilastomerkintä, Argentiinan valmentaja Jorge Sampaoli sanoi lehdistötilaisuudessa Moskovassa.
– Leon pelaamista on muutenkin vaikea arvioida. Islanti pelasi erittäin puolustavasti ja vei kaiken tilan pois. Leo on joka tapauksessa hyvin sitoutunut joukkueemme tavoitteisiin.
Sampaoli perusteli myös maalivahti Wilfredo Caballeron ja laitapuolustaja Eduardo Salvion valintoja avauskokoonpanoon.
– Caballero pelaa hyvin jalalla, mutta on hänellä muitakin hyviä ominaisuuksia. Salvio taas tuo laidalle hyökkäävyyttä, Sampaoli kertoi.
Ottelu oli molemmille kisojen ensimmäinen. Alkulohkoon D kuuluvat myös Kroatia ja Nigeria. Lauantain ensimmäisessä ottelussa (C-lohko) Ranska voitti Australian 2-1.

































