Diego Maradona on esittänyt epävirallisesti erikoisen tarjouksen Argentiinan jalkapalloliitolle. Maradona kertoo olevansa valmis ottamaan Argentiinan maajoukkueen päävalmentajan pestin vastaan ilman palkkaa.
Ranska lähetti Argentiinan laulukuoroon MM-kisojen neljännesvälieristä ja kisoissa käyttäytymisellään kohua aiheuttaneen Maradonan on vieläkin vaikea uskoa sitä todeksi.
Maradona lukeutuu siihen sankkaan joukkoon, joka kyseenalaistaa Argentiinaa luotsaavan Jorge Sampaolin kyvyt tehtävässään.
– Kyllä ja tekisin sen ilmaiseksi. En vaatisi mitään vastinetta, Maradona esitti tarjouksensa päävalmentajan tehtävistä venezuelalaisen tv-kanavan välityksellä.
– Sydämeni on raskas. Olen todella pahoillani siitä, että se kaikki, minkä olemme rakentaneet, on tuhottu hetkessä, Maradona jatkaa.
Maradona toimi Argentiinan maajoukkueen päävalmentaja vuosina 2008-2010 Alfio Basilen erottua tehtävästään.
Argentiina eteni Maradonan alaisuudessa vuonna 2010 Etelä-Afrikassa pelatussa MM-lopputurnauksessa neljännesvälieriin, jossa sen tie nousi kuitenkin tylysti pystyyn Saksalle kärsityn 4-0 -tappion myötä.

































