Manchester Unitedin kapteeninnauhaa 0-7-tappiossa Liverpoolia vastaan kantanut Bruno Fernandes on saanut murskakritiikin niskoilleen. Pahimmat kriitikot vaativat häneltä jo nauhaa pois.

Fernandesin flegmaattisuus Manchester Unitedin nöyryytyksessä pisti ihmisten silmään. Portugalilaishyökkääjä yritti muun muassa filmata itselleen rankkaria ja hankkia vastustajalle punaista kortti.

Ottelun lopussa hän toivoi käsiään levitellen ja kiukutellen pääsevänsä vaihtoon. Entinen Valioliigan pelaaja ja nykyään asiantuntijana toimiva Chris Sutton kritisoi ManU-kapteenin esitystä kovin sanoin.

– Bruno Fernandes työnsi avustavaa erotuomaria. Hän näytteli kuin hänen nenänsä olisi räjähtänyt, kun Ibrahima Konate osui häntä rintaan. Hän sukelsi, kun yritti saada rankkaria. Hän ei seurannut Stefan Bajceticia, kun hän ohitettiin. Hän heilutti käsiään, kun Erik ten Hag ei vaihtanut häntä, Sutton päästeli Daily Mailin kolumnissaan.

– Bruno Fernandes, kumarra yhdestä huonoimmista esityksestä Valioliigapelaajalta, etenkin kapteenilta, Sutton raivosi.

Fernandesin heikko esitys sai myös ManU-legendojen Roy Keanen ja Gary Nevillen haukut. He sanoivat Fernandesin esityksen olleen häpeällinen eikä kapteenin arvolle sopiva.

Lue myös: ManU-legenda lyttäsi tähtipelaajan – ”Olen saanut tarpeekseni hänen käsiensä heiluttelusta”

Lue myös: Erik ten Hag ihmetteli joukkueensa romahdusta – ”Todella huono esitys”

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)