Manchester United on lainannut puolustaja Tyrell Malacian PSV Eindhoveniin. Hollantilaispakki on kärsinyt loukkaantumisista.

Malacia palasi pelikentille marraskuussa taisteltuaan loukkaantumisten kanssa viimeiset 1,5 vuotta. Hän ehti pelata Unitedin paidassa kahdeksan kertaa ennen siirtoaan.

Malacia siirtyi Unitediin kesällä 2022 Feyenoordista 13 miljoonalla punnalla. Hän oli Erik ten Hagin ensimmäinen hankinta ja on pelannut seurassa 47 ottelua.

Malacialle ei ollut enää tarvetta sen jälkeen, kun United hankki riveihinsä Patrick Dorgun Leccestä. Tanskalaispakki teki Unitedin kanssa sunnuntaina 5,5 vuoden sopimuksen.

LUE MYÖS: Haastattelu: Huuhkaja-legenda Tim Sparv haastaa sometähtiä vilisevän FC Gillan – ”Eivät voi tulla takki auki” (Kymppipaikka.fi)