Lukas Hradecky oli Saksan Bundesliigassa sunnuntaina Bayer Leverkusenin maalilla seuran voittaessa vieraskentällä Werder Bremenin 3-2. Voitto piti Leverkusenin ensi kauden europelihaaveet paremmin hengissä.
Leverkusen on jäänyt kuusi pistettä kuudentena olevasta Eintracht Frankfurtista. Kuudenneksi Bundesliigassa sijoittuva joukkue pelaa ensi kaudella Konferenssiliigassa.
Leverkusenilla on toki mahdollisuus päästä Mestareiden liigaankin. Se edellyttäisi Eurooppa-liigan voittoa. Viime torstaina Leverkusen voitti ensimmäisessä neljännesvälieräottelussa unkarilaisen Ferencvarosin 2-0, mutta tie finaaliin on vielä pitkä.
Joel Pohjanpalo teki lauantaina kauden kymmenennen maalinsa Italian Serie B:ssä seuransa Venezian pelatessa 1-1 -tasapelin kotiottelussaan sarjajumbo Bresciaa vastaan. Tasapeli oli Venezialle hienoinen pettymys, mutta pistekin oli tärkeä joukkueen sarjapaikan kannalta.
Pohjanpalo siirtyi Veneziaan viime elokuussa Turkin pääsarjasta. Hän on eri lähteiden mukaan täyttänyt seuran odotukset, vaikka Venezian kausi ei ole aivan kehuttavasti mennytkään.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Suomalaispelaaja saattaa nousta Valioliigaan – todennäköisemmin ei ole Teemu Pukki

































