Huuhkajien hieno ote Kansojen Liigan ottelussa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan ei kestänyt aivan loppuun saakka. Aivan viime hetkillä bosnialaiset tasoittivat ja peli päättyi 1-1.

Suomen joukkueen maalivahtiLukas Hradeckyteki selväksi, että tunnelma oli kuin tappion jälkeen, vaikka piste tulikin.

– Tuntuuhan se tappiolta, kun noin pitkään johtaa. Jos toi maali olisi tullut 20 minuuttia aikaisemmin, tuntuisi varmaan ihan ansaitulta tulokselta. Bosnia oli vähän niskanpäällä toisella puoliajalla.

– Sääli, ettei saatu tapettua 2-0:aan. Karvas maku suussa, mutta näitä pitää ottaa vastaan ja oppia. Tällä hetkellä v**uttaa. Se on päivän selvä, Hradecky jatkoi voimasanan kera.

Hradecky totesi, ettei pystynyt estämään voittomaalin syntymistä.

– Se sai pallon liian lähellä haltuun. Yritin pitää itseni isona, mutta ei osunut.

Muuten Hradeckylla oli hyvä ilta. Hän antoi kiitosta puolustukselle hyvästä esityksestä.

– Muoto oli kasassa. Taas uhrauduttiin, blokattiin ja puolustettiin keskityksiä pois. Kaikki olivat ihan tehtäviensä tasalla. Sääli, että se viimeinen meni. Muuten 90 minuuttia ihan loistavaa puolustamista.

Aivan huippuesitykseen Suomi ei Hradeckyn mukaan kuitenkaan kyennyt.

– Pitää parantaa. Se on päivän selvä. Kenttä ei pelannut meidän pussiin eikä Bosnian pussiin. Ollaan totuttu vähän liian hyvään täällä. Se on aina ollut timanttisessa kunnossa.

Tiistaina Suomi kohtaa Helsingissä Montenegron. Sen jälkeen kesäkuussa ovat edessä vielä vierasottelut Romaniaa ja Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

– Kolme matsia on vielä jäljellä. Tiistaina pitää parantaa ja toivottavasti saadaan eka voitto sitten sieltä. Hieno tunnelma oli tänään vielä pelin jälkeenkin, ja sääli, ettei saatu pidettyä nollaa.

– Mitä nopeammin saadaan nää pelattua, päästään kaikki ansaituille lomille, Hradecky totesi, että onko hyvä, kun seuraava peli tulee nopeasti vastaan.

Teksti: Otto Palojärvi, Helsingin Olympiastadion

Lue myös:Teemu Pukki seurasi karmeaa takaiskua – ”Avuton olo”

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)