Liverpoolin omistava FSG on käynyt neuvotteluja seuran myynnistä. Kiinnostuneita osapuolia ovat ainakin Saudi-Arabiasta ja Qatarista.
Daily Mail tietää kertoa, että FSG olisi neuvotellut myynnistä saudi- ja qatarilaistahojen kanssa. Lehden tietojen mukaan ostajaehdokkaat ovat yksityisyrityksiä eivätkä maan omistuksessa olevia ostajatahoja, vaikkakin niillä on läheiset siteet maiden hallitsijasukuihin.
FSG on myymässä Liverpoolia noin 3,5 miljardin euron hintaan. Liverpoolilla on tiettävästi yhteys myös amerikkalaislähtöiseen ostajaehdokkaaseen.
Oman kortensa kekoon kantaa myös Manchester United, joka on niin ikään myynnissä. ManU:n myynti saattaa houkutella myös Liverpoolista kiinnostuneita ostajia puolelleen.
FSG osti Liverpoolin 300 miljoonan punnan hintaan, joten se tekisi melkoisen voiton, mikäli sen pyyntihintaan suostutaan. Manchester Unitedin pyyntihinta sen sijaan pyörii 7-9 miljardin euron korvilla.

































