Liverpool joutui tyytymään hallinnastaan huolimatta maalittomaan kotitasapeliin Tottenhamia vastaan maanantaina. Punaisten manageri Kenny Dalglish olisi luonnollisesti halunnut kamppailusta täyden pistepotin, mutta löysi päivästä ilonaiheitakin.
– Esityksemme oli loistava. On tietenkin pettymys, että saimme vain yhden sarjapisteen, mutta pelaajia ei voi kritisoida yrityksestä eikä esityksestä, Dalglish sanoi Liverpoolin verkkosivuilla.
Liverpoolin kokoonpanossa nähtiin pitkästä aikaa hyökkääjä Luis Suarez. Kahdeksan ottelun pituisen pelikieltonsa kärsinyt Suarez tuli vaihdosta kentälle toisen jakson puolivälissä. Uruguaylaistähti sai melkein heti varoituksen ja lopussa hänellä oli paikka ratkaisuunkin, mutta Spurs-vahti Brad Friedel torjui.
– Hän (Suarez) ei ole pelannut joulukuun jälkeen, joten ei olisi ollut reilua laitaa häntä heti kentälle. Nyt hän on pelannut puoli tuntia, se tekee hänelle hyvää, Dalglish totesi.
– Joka kerta kun Luis saa pallon sitä ajattelee, että hän tekee jotakin. Olemme iloisia saatuamme hänet takaisin, Dalglish jatkoi.
Suarez joutui pelikieltoon, kun Englannin jalkapalloliitto katsoi hänen solvanneen Manchester Unitedin Patrice Evraa rasistisella huudolla. Liverpoolin seuraava ottelu on juuri Unitedin Old Traffordilla ensi lauantaina.
Liverpool on nyt Valioliigan sarjataulukossa sijalla seitsemän. Eroa neljäntenä olevaan Chelseaan ja paikkaan Mestareiden liigan karsinnassa on neljä pistettä. Tottenham jatkaa kolmantena ja on nyt seitsemän pisteen päässä sarjakärki Manchester Citystä.

































