Ruotsin ryvettämäksi jatkokarsinnoissa joutunut Italia loistaa poissaolollaan jalkapallon MM-kisoista sitten vuoden 1958. Saapasmaan maajoukkuen uusi pävalmentaja Roberto Mancini on vakuuttunut siitä, että Italialla olisi ollut painava sana sanottavaan Venäjän viheriöillä.
Mancini on seurannut silmä tarkkana lopputurnausta ja miehen oma johtopäätös puolivälierävaiheeseen tultaessa on tämä:
– En ole nähnyt kisoissa Brasiliaa lukuun ottamatta ainuttakaan meitä parempaa joukkuetta. On todella turhauttavaa seurata MM-kisoja ilman Italiaa.
Mancini toki myöntää, että jossittelu on täysin turhaa. Ruotsi meni pelaamalla kisoihin ja sillä siisti.
– Meidän kaikkien on oltava Italiassa jatkossa innostuneita maajoukkueesta ja kaikkien on pysyttävä samassa veneessä. Ensisijainen tavoitteemme on saavuttaa paikka vuoden 2020 EM-kisoissa ja vasta sen jälkeen voimme taas alkaa ajatella MM-kisoja, Mancini linjaa.

































